نقشارة مخضرة (الاسم العلمي: Phylloscopus trochiloides) (بالإنجليزية: Greenish Warbler) هو طائر ينتمي إلى (فصيلة: Phylloscopidae).

Budníček zelený (Phylloscopus trochiloides) je malým druhem pěvce z čeledi budníčkovitých (Phylloscopidae). Velikosti budníčka menšího (délka těla 9,5–10,5 cm). Od ostatních druhů evropských budníčků se liší žlutavou křídelní páskou a žlutým nadočním proužkem; svrchu je zelenavě šedý, zespodu téměř bílý. Hnízdí na Sibiři, odkud zasahuje do severovýchodní Evropy, zimuje v Indii. V Evropě se poprvé objevil teprve na počátku 20. století (roku 1905 na baltském pobřeží, kde již následující rok zahnízdil) a v jeho průběhu se šířil dál jihozápadním směrem. V České republice, která leží na jihozápadním okraji areálu rozšíření, byl poprvé zaznamenán v roce 1963 na Českomoravské vrchovině, pravidelně se pak na našem území objevuje od roku 1978. Hnízdění bylo poprvé prokázáno v roce 1992 (první hnízdo bylo objeveno v roce 1998), od té doby hnízdí pravidelně 1–13 párů v Krkonoších, které v posledních letech patří zároveň k největším hnízdištím druhu ve vnitrozemí střední Evropy. Pozorování naznačují možné hnízdění i v dalších pohraničních horách, především Beskydech.

Lundsanger (Phylloscopus trochiloides eller Seicercus trochiloides) er en lille spurvefugl, der lever i Eurasien.

Der Grünlaubsänger (Phylloscopus trochiloides) ist ein kleiner Singvogel aus der Familie der Laubsängerartigen (Phylloscopidae). Er bewohnt die mittlere und südliche Taiga sowie Mischwälder vom östlichen Mitteleuropa bis zum Pazifik und außerdem montane Nadelwälder der zentralasiatischen Hochgebirge. Grünlaubsänger sind Langstreckenzieher und überwintern in Indien. Die Art hat ihr Areal in den letzten Jahrzehnten stark nach Westen ausgedehnt, die Westgrenze der Verbreitung verläuft zurzeit durch Mecklenburg-Vorpommern.

El mosquitero verdoso (Phylloscopus trochiloides) es una especie de ave paseriforme de la familia Phylloscopidae que vive en Eurasia. Tiene la forma típica de los mosquiteros, con el plumaje de las partes superiores verde grisáceo y las inferiores blanquecinas. Presenta una larga lista superciliar blanquecina, y una única o dos franja también blanquecinas en las alas según las subespecies. La única lista de las alas que presentan las poblaciones meridionales y occidentales les diferencia de la mayoría de especies similares, excepto el mosquitero boreal (P. borealis). El mosquitero verdoso es ligeramente mayor que esta especie y tiene el pico más fino, y no tiene la punta de la mandíbula inferior oscura. Es un ave migratoria que cría Europa central y nororiental y el Asia templada, además de zonas montañosas como el Caucaso y Himalaya, y se desplaza al subcontinente indio y el sudeste asiático para pasar el invierno. En Europa occidental es un divagante poco frecuente. Cría en los bosques caducifolios y mixtos, los individuos no reproductivos de las partes más cálidas de su área de distribución se trasladan a las montañas en verano. Por ejemplo se observan aves del sureste del Himalaya en Bután durante los meses cálidos, generalmente en los bosques húmedos de abetos de Bután (Abies densa) hasta los 3.800 m s. n. m. o más, pero no crían allí y vuelven a las regiones subtropicales adyacentes en invierno. Anida en matorrales bajos. Se alimenta principalmente de insectos.

Idänuunilintu (Phylloscopus trochiloides) on pieni, vihertävä lintu, jota on vaikea erottaa tavallisesta uunilinnusta muuten kuin lauluäänen perusteella. Lajin kuvaili Karl Jakob Sundevall 1837. Idänuunilintu on pieni, pyöreäpäinen, noin seitsemän grammaa painava uunilintujen sukuun kuuluva hyönteissyöjä. Sen harmahtavan vihreä selkäpuoli ja vaalea vatsapuoli auttavat sitä sulautumaan tiheään kasvillisuuteen, eikä sitä helposti erotakaan lehvästön seasta. Rinnassa ja kurkussa on hento keltainen sävy, joka toistuu vaaleassa silmäkulmanjuovassa. Paras lajituntomerkki on kapea, valkea siipijuova, joka erottaa linnun samaan sukuun kuuluvista ja hyvin samannäköisistä pajulinnusta ja tiltaltista. Helpoiten linnun erottaa kuitenkin laulusta, joka on iloinen, epäselvästi hyppivä säe, jossa on teräviä, korkeita osia ja lyhyitä taukoja. Jotkin laulut loppuvat trilliin, toiset taas tasaisesti edeten. Kutsu- ja varoitusääni on kaksiosainen ”tsi-lih”. Idänuunilintu (Phylloscopus trochiloides) jaettiin aiemmin kuuteen alalajiin: viridanus, ludlowi, trochiloides, obscuratus, plumbeitarsus ja nitidus. Kaksi viimeksi mainittua on nyttemmin erotettu erillisiksi lajeiksi, burjatianuunilinnuksi (Phylloscopus plumbeitarsus) ja kaukasianuunilinnuksi (Phylloscopus nitidus). Idänuunilinnun levinneisyysalue kattaa koko Siperian metsävyöhykkeen Itä-Euroopasta Tyynenmeren rannalle sekä osia etelämpää Keski-Aasiasta muodostaen rengasmaisen kuvion: puutonta Tiibetin ylänköä reunustaa viiden toisikseen vaihettuvan alalajin esiintymisalueet. Alalaji nitidus elää erillisenä saarekkeenaan Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä. Suomessa esiintyvä viridanus on kesävieras, jota tavataan toukokuun lopusta elo-syyskuun vaihteeseen saakka. Suomen linnut talvehtivat Intiassa. Suomeen lintu on levittäytynyt 1800-luvun lopulla, mutta se pysyi suurharvinaisuutena 1930-luvulle saakka. Ensimmäinen pysyvä kanta syntyi itäisen Suomenlahden saarille, josta laji levittäytyi mantereelle muodostaen pysyvän kannan 1940-luvulla. Tästä lähtien lintu on runsastunut ja levittäytyy yhä uusille asuinpaikoille jopa Suomen eteläpuolelle asti. Varsinkin vuodet 1970 ja 1980 muistetaan idänuunilinnun runsaudesta. Tällöin vallitsivat suotuisat lämpimät ilmavirtaukset kaakosta, jotka toivat Suomeen paljon lintuja. Idänuunilintujen esiintymisalueen laajeneminen voi johtua suotuisista muutoksista varsinaisella pesimäalueella idässä ja talvehtimisalueilla Aasian eteläosissa, jolloin kasvava kanta työntää lisää yksilöitä myös Suomen puolelle. Idänuunilinnun vuosittaiseen runsauteen Suomessa vaikuttavat kevään sääolot, sillä jos toukokuu on lämmin, se ennustaa hyvää idänuunilintukantaa sille kesälle. Suomen pesimäkanta on tihein kaakossa ja etelärannikolla, mutta harvinaisena sitä tavataan melkeinpä ympäri maata. Vain Ahvenanmaalta ja Suomenselältä laji tuntuu lähes puuttuvan. Suomen pesimäkannaksi on vuosina 2019–2024 arvioitu keskimäärin 19 000 paria, ja pesijöiden määrä vaihtelee vuosittain paljon. Suuri osa suomalaisista linnuista on nuoria koiraita, jotka on helppo havaita kesäkuun laulukauden aikana. Pesivien parien määrän arviointi on vaikeampaa, sillä reviiri on iso ja linnut ovat hiljaisia pesimäkauden aikana.

Le pouillot verdâtre, parfois écrit Pouillot verdâtre (Phylloscopus trochiloides) est une espèce d'oiseaux de la famille des Phylloscopidae. Il s'agit d'une espèce très répandue, qui se reproduit dans le nord-est de l'Europe et en Asie continentale tempérée à subtropicale. Cet oiseau est fortement migrateur et hiverne en Inde. Il n'est pas rare qu'il vagabonde au printemps ou au début de l'automne en Europe occidentale et on l'observe chaque année en Grande-Bretagne. En Europe centrale, on rencontre un grand nombre de ces vagabonds certaines années ; certains d'entre eux peuvent rester pour se reproduire, comme le font chaque année une poignée de couples en Allemagne. Comme tous les pouillots, il était autrefois placé au sein des Sylviidae, mais appartient maintenant à la nouvelle famille des Phylloscopidae. Le nom du genre Phylloscopus vient du grec ancien phullon, « feuille », et skopos, « chercheur » (de skopeo, « regarder »). Le nom spécifique trochiloides vient du grec ancien trokhalos, « courbé », et -oides, « ressemblant », de la ressemblance avec le pouillot fitis, P. trochilus. Le nom anglais de cette espèce fournit un argument parfait en faveur de la capitalisation des noms d'espèces (c'est-à-dire de les traiter comme des noms propres), une convention qui est généralement appliquée dans la littérature scientifique. L'appelation « pouillot verdâtre » décapitalisée est en effet également utilisée pour décrire d'autres espèces d'oiseaux, alors que « Pouillot verdâtre » se réfère toujours à trochiloides.[réf. nécessaire] Cette espèce est un exemple d'espèce annulaire : une série de populations formant une "chaîne" dont les "maillons" proches restent interféconds, mais dont les populations les plus éloignées sont isolées reproductivement ; c'est le cas de Phylloscopus trochiloides viridanus et P. t. plumbeitarsus en Sibérie.

Il luí verdastro (Phylloscopus trochiloides (Sundevall, 1837)) è un uccello passeriforme, diffuso in Europa e Asia, tradizionalmente collocato nella famiglia Sylviidae ma da una recente revisione filogenetica attribuito alla famiglia Phylloscopidae. P. trochiloides è un passeraceo caratterizzato da una livrea di colore grigio-verde sul dorso che sfuma nel bianco verso l'addome; la presenza di una singola striatura colorata sulle ali permette di distinguere questo volatile dalle specie congeneri, con l'eccezione di P. borealis, che presenta la medesima striatura; tuttavia P. trochiloides è più piccolo e presenta un corpo più sottile rispetto a P. borealis; si può riconoscere anche dall'omogeneità del colore del becco, caratterizzato dall'assenza di estremità scure all'apice dello stesso. Le popolazioni delle regioni settentrionali sono di taglia inferiore rispetto a quelle che vivono a latitudini con clima meno rigido. Questa specie ha un ampio areale che si estende dall'Europa nordorientale (Austria, Germania, Repubblica Ceca, Slovacchia, Polonia, Danimarca, Norvegia, Svezia, Finlandia, Estonia, Lettonia, Lituania, Russia e Ucraina) all'Asia continentale (Turchia, Azerbaigian, Kazakistan, Kirghizistan, Tagikistan, Uzbekistan, Iran, Kuwait, Afghanistan, Pakistan, India, Bangladesh, Nepal, Bhutan, Myanmar, Cina, Mongolia, Cambogia, Laos, Thailandia, Vietnam e Corea). In Europa è stato segnalato occasionalmente, come specie accidentale, in Spagna, Francia, Belgio, Paesi Bassi, Irlanda, Regno Unito, Italia, Grecia e Romania.

ヤナギムシクイ（柳虫食、学名：Phylloscopus trochiloides）は、ムシクイ科に分類される鳥の一種である。 ヨーロッパ中部からロシア、中国北西部と中央アジア、南アジアの一部の地域で繁殖し、冬季はインド、ネパール、インドシナ半島等に渡り越冬する。 日本では迷鳥として、石川県舳倉島で確認されたのみである。 体長約10-11cm。メボソムシクイと外見は似ているが一回り小型である。雌雄同色。 森林や草地に生息する。

De grauwe fitis (Phylloscopus trochiloides) is een zangvogel uit de familie Phylloscopidae.

Wójcik, wójcik zielony, świstunka zielona, świstunka zielonawa (Seicercus trochiloides) – gatunek niewielkiego ptaka wędrownego z rodziny świstunek (Phylloscopidae), wcześniej zaliczany do pokrzewkowatych (Sylviidae). Występuje od środkowej i północno-wschodniej Europy po środkową Syberię, środkową Azję, Himalaje i dalej po środkowe Chiny. Przeloty w V i VIII, zimuje w południowej i południowo-wschodniej Azji. Nie jest zagrożony. W Polsce skrajnie nielicznie lęgowy w północno-wschodniej części kraju.

O pica-pau-de-barriga-verde (Phylloscopus trochiloides) é um pica-pau que se reproduz no noroeste da Europa e na Ásia continental temperada ou tropical. Esta ave é fortemente migratória e passa o inverno na Índia. É comum vê-los como aves errantes na primavera ou no início do outono na Europa Ocidental e chegam anualmente à Grã-Bretanha. Na Europa Central encontra-se um grande número de exemplares errantes em alguns anos; alguns deles podem permanecer lá para se reproduzir, como alguns pares na Alemanha fazem todos os anos. Como todos os pica-paus, era anteriormente classificado na categoria de "toutinegras do Velho Mundo", mas agora pertence à família Phylloscopidae. O nome do género Phylloscopus vem do grego antigo phullon, 'folha' e skopos, 'investigador' (de skopeo, 'olhar'). O termo específico trochiloides também vem do grego antigo trokhalos, 'inclinado e -oids 'semelhante, devido à sua semelhança com o felosa-musical, ' ' P . trochilus.

Зелёная пеночка (лат. Phylloscopus trochiloides) — певчая птица из семейства пеночковых (Phylloscopidae). Оба пола выглядят похоже. Вид внешне напоминает пеночку-трещотку, однако, немного меньше и коренастее. Спина оливково-зелёная, брюхо серовато-белое. Полоска, идущая через глез, тёмная, над ней проходит длинная жёлтая «бровь», которая тянется почти до затылка, часто расширяясь на конце и загибаясь к верху. Цевки коричневые, в отличие от похожей пеночки-таловки (Phylloscopus borealis), у которой более светлые, золотистые ноги. Подклювье светлее чем надклювье. У зелёных пеночек имеется маленькая, белая полоса на крыльях, которая часто плохо заметна. Птицы длиной примерно 10 см, размах крыльев от 15 до 21 см. Они достигают веса примерно 8 г. Позыв чаще отчётливо двусложный «цли-вит», похожий на позыв трясогузки. Пение высокое и пронзительное. Оно состоит из повторения короткой, несколько отрубленной строфы с короткой паузой в середине и иногда напоминает пение крапивника или московки. Зелёная пеночка населяет среднюю и южную тайгу, а также смешанные леса от восточной Центральной Европы до Тихого океана и, кроме того, горные хвойные леса центральноазиатских высокогорных массивов. Зеленые пеночки — перелётные птицы, зимуют в Индии. Ареал вида в последние десятилетия сильно вытянулся на запад, в настоящее время его западная граница проходит по германской земле Мекленбург-Передняя Померания. Птица предпочитает лиственные, смешанные или хвойные леса, рощи, древесные насаждения, также парки и сады. Она живёт скрытно, держась преимущественно в кроне дерева.

Lundsångare (Phylloscopus trochiloides) är en östeuropeisk och asiatisk tätting som numera förs till familjen lövsångare (Phylloscopidae). Den häckar från Sverige österut till västra Kina. Vintertid flyttar den till södra och sydöstra Asien. Tidigare inkluderades närbesläktade fåglar i Kaukasus och östra Sibirien, men dessa urskiljs numera som egna arter, kaukasisk respektive sibirisk lundsångare. Lundsångaren kategoriseras som livskraftig globalt, i Sverige nära hotad eftersom den relativt nya häckpopulationen är förhållandevis liten.

Phylloscopus trochiloides, Phylloscopus cinsine bağlı bir kuş türüdür.

暗绿柳莺（学名：Phylloscopus trochiloides）为柳莺科柳莺属的鸟类。是一種分布廣泛的柳鶯，繁殖範圍遍及東北歐洲以及溫帶到亞熱帶的亞洲大陸。這種柳鶯是強烈的候鳥，在印度過冬。作為春季或早秋季的迷鳥，牠在西歐並不罕見，每年都可見於英國。在中歐，某些年份會遇到大量的迷鳥；其中一些可能會留下來繁殖，如每年在德國的少數繁殖對。该物种的模式产地在印度。 像所有柳鶯一樣，牠曾被歸入「舊世界鶯」群體，但現在屬於新的柳鶯科。